tiistai, 12. heinäkuu 2016

Traumaattinen kokemus


(Elias Lönnrot istuu tynnyrin kannella ja vuolee ruislimppua. Hänen luokseen saapuu Mannerheim)

Mannerheim: Hallo! Mittä sinä täsä täällä syöt?

Lönnrot: leippä

Mannerheim: MIKSI ULL kåna!

Lönnrot: haist kvitto ja mäne pois justiisa!

Mannerheim: nå pjärkkele (menee pois)

Lönnrot: mitäköhän täällä tynnörissä ees on? Kah, kannen alla on ihan tyhjää. Voi kvitto, tuolta tulee se kuohimaton Runebergin akan poika! Menen tynnöriin siks' aikaa nääs.

Runeberg: Mannerheim Mannerheim apuja minulla on kauheapaskahätä! Auttakaa nyt herja armahda joku!

(Ikkunasta kivahtaa piika: tikahdu paskaas mun räkä-äpäräin!)

Runeberg: ei iik iik aahtäytyy kakata tuohon tynnöriin! (Runeberg kiipeää tynnyrin päälle helpotusta hakemaan.)

Runeberg: aaahh... ooohhh... ungh! Prrrrrröööööt prötpröt pruuut aaah iih splört prööööt vielä tulee aaah lisää pröpröpröplötsplötspluts AAAArgjh AaAAAhhhhhh prööts!!! Pruut PAm PAM PAM aaaaaaahhhh prrrrrt lääh lääh pruts...hehehe prööt prööt pluts uuuuuh.

Mannerheim: ollen palannut. Joko elias söi?

Runeberg: syököön paskaa! Missäs hän on?

(Cloaca dolorosa.)

torstai, 10. tammikuu 2008

Teinidepressio | Opintomatka Roomaan

"Teinidepressio"

(15-vuotias Zacharias Topelius istuu kivellä surkeana.)
Topelius: Voe voe voe!
(Paikalle temmeltää iätön Runeberg.)
Runeberg: Moi, Saku!
Sakke: No mitä sinäkin siinä.
Runeberg: Mikä painaa?
Sakke: Ångest!
Runeberg: No älä nyt, melkein iso mies jo, viitsi!
Sakke: Janne, Janne! Ideaali ja todellisuus! Miksi! En ole syönyt viikkoon.
Janne: Nyt sinulla on teinidepressio. Otahan tuosta! (tarjoaa pikku viinapulloa)
Sakke: No sama kai sekin on. (maistaa)
Janne: Kunnolla. (katsoo vihaisesti ja kallistaa pulloa)
Sakke: Gulgulgulgul...
Janne: Kohta alkaa ideaalia paisumaan!
(Suunnilleen aikuinen Elias Lönnrot ja nuori Adolf Erik Nordenskiöld saapuvat paikalle.)
Elias: Täällä sitä vaan juopotellaan!
Janne: Sinäkö siinä, Ellu! Kuka tuo matruusi on?
Nordenskiöld: Hiiohoi!
Ellu: Tämä on Aatu. Miksi sinä juotat Sakkea?
Janne: Hänellä on teinidepressio. (ottaa itsekin siivut)
Ellu: Ah, oli se mullakin. Sitten tapoin isäni. No, mitäs tuosta.
Janne: Tapoit oman isäsi! Sehän on oikeata linnunsyntiä! Mikä sinä oikein olet.
Sakke: Pippeli pippeli vaapulavissun! (koskettelee haaroväliään)
Janne: No, sievästi nyt. (ottaa siivut)
Aatu: Laivastoon tuollaset laitetaan karaistumaan.
Janne: Älähän puhu asioista mistä et mitään tiedä, senkin vesihiisi. Minun isäni on sentään merikapteeni! No, nyt kerrot miksi olet taas maillani, vietävän maajussi! (ottaa siivut)
Ellu: Tuo sinun tyyni leikinlaskusi. No, minä sain ukko Porthanilta neljä matkalippua Roomaan. Meidän pitää tehdä teologinen opintomatka Sikstiiniseen kappeliin.
Janne: No vihdoinkin ne tulivat. No niin! Tämähän tulee hyvään syssyyn!
Ellu: Hän vaatii, että sinä johdat ekskursiota. Minä kyllä yritin sanoa, ettei sinua voi ulkomaille päästää, mutta...
Janne: HÅ HÅ HÅÅ! Kaikkea sitä kuulee. On Ellukin jo tavoille oppinut, vitsiä veistelee!
Ellu: Mmm niin. Lähdemme matkaan Aatun kuumailmapallolla.
Aatu: Aina valmiina.

Sakke: Roomaan, Roomaan! (nousee ylös) Nymffejä, fauneja, satyyreja.
Aatu: Ensin lähtöryypyt, hyvän meritavan mukaisesti.
Ellu: Antaa Saken ainakin ensin vähän totutella. Painolastiksi otamme sitten kymmenen riviteiniä.
(Nuori Runeberg on jo juonut loput viinat ja antaa tyhjän pullon Nordenskiöldille.)
Aatu: Eihän täällä ole enää mitään!
Janne Ruunari: Pullo kiertämään, gutår! Nyt laulakaamme, laulakaamme, Suomen laulu veistäkäämme, matkan kunniaksi. Riemastuttokoon se kaihean lähdön hetkellä mieltämme, muistuttakoon karusta jaloudestamme! Kun kotimaan raikas vesi ja kauniit metsämaat jäävät taakse ja ajaudumme Luoja tietää minne Jumalan hylkäämään viheliäiseen koloon!
Ellu: Roomaan, Vatikaaniin...
Janne Ruunari: Hiljaa ja laula! Hur härligt sången klingar på älskat modersmål...
Sakke: Han tröst i sorgen bringar, han skärper sinnets stål!
Ellu: Vi hört den sången ljuda i ljuvlig barndoms tid...
Aatu: Och en gång skall han bjuda åt oss i graven frid!
Kaikki: Du sköna sång, vårt bästa arv, från tidevarv till tidevarv, ljud högt ljud fritt från strand till strand i tusen sjöars land!

Janne Ruunari: Lutherin nimessä, nyt kohti Roomaa! Matkaan!
Sakke: Olkoon tämä ristiretki!
Janne Ruunari: Sinä sen sanoit.

(Runeberg polvistuu vielä suutelemaan isänmaansa multaa ja sitten kaikki lähtevät matkaan Nordenskiöldin kuumailmapallolla, jonka Topelius - joka luulee olevansa enemmän humalassa kuin todella onkaan - on ristinyt Deus ex Machinaksi.)

"Opintomatka Roomaan" kahdessa osassa.

I

(Suurnuoriso alkaa laskeutua kuumailmapallolla Vatikaaniin. Runeberg nukkuu selällään ja kuorsaa. Topelius on selvinnyt ensimmäisestä humalastaan.)
Sakke: Se oli miehen työ, Nordenskiöld! Manööverasit meidät ilman kommelluksia perille.

Aatu: Ja tämä on vielä neitsytmatkani!
Sakke: Mistä saitkaan tämän hökötyksen?
Aatu: Kaappasin sen Montgolfierin veljeksiltä, yaharr, yo ho! Hiiohoi!
Elias: Heistä en ole kuullutkaan.
Aatu: He ovat kuumailmapallontekijöitä Ranskasta.
Elias: Kuinka ollakaan! (pyörittelee silmiään)
Aatu: Herättäkää ylimys Runeberg, nyt laskeudutaan!
(Kuumailmapallo laskeutuu Pietarinaukiolle.)
Elias: Olemme pyhällä maalla! Ulos, urheat teinini!
(Nuoret teinit laulavat ikiaikaista teinilaulua ja ryntäävät kohti Pietarinkirkkoa.)
Elias: Malttia, malttia! Ptruu! Voi sontiainen.
Sakke: Voi, he ovat kokeneet valaistuksen. Anna karitsoiden mennä!
(Kuumailmapallon korista kuuluu räkäinen ärjäisy. Nuori Runeberg on vihdoin herännyt ja ryntää kohti Vatikaanin palatsia Nordenskiöldin vielä sitoessa köysiä.)
Elias: Malttia, malttia! Ptruu!
Sakke: Mitäköhän tästäkin seuraa, kautta Kuddnäsin?

II

Janne Ruunari: Tämä on pyhiinvaellusmatkamme, ja tuossahan seisoo jo itse paavi. Tööt! (tökkää paavia nenään)
Elias Lönnruutti: Onneksemme tuo ei ole paavi, vaan Luulajan piispa. Minä tunnen hänet vanhastansa.
Janne Ruunari: Tööt! (polkee piispaa munille)
Sakke Topelius: Minä tunnen pyhän valaistuksen...
Elias: Hyvä, hyvä, lisää vaan!
Sakke: Katsokaas pojat, miten SPERMA lentää! (levittää kätensä joiden kämmenistä ryöppyää spermaa lattialle)
Janne: Stigmata!
Elias: Spermata!
(Paikalle saapuu kardinaali.)
Kardinaali Giannocalaus: Tämä lapsi on kokenut armahtajamme synnin kanavan... (liukastuu spermaan)
Elias: Siinäpä oli varsinainen kardinaalimunaus!
Nordenskiöld: Eiköhän nyt mennä kotiin, veikot.

maanantai, 3. syyskuu 2007

Teiniangsti ja -kapina

(Elias Lönnrot jatkaa surumielisenä matkaansa maantietä pitkin ja kohtaa yllättäen haivenposkiset Johan Ludvig Runebergin ja Aleksis Kiven, sekä leikki-ikäisen Josef Julius Wecksellin. Johan Ludvigilla on puolityhjä viinipullo kädessään.)
Johan Ludvig: Kato kuka tuolta tulee! Hei, homo-Elias! Homo-Elias!
Aleksis: Öh hö. Mikä sulla on selässä Ellu?
Elias: Hei... oletteko te juoneet!
J.J.: Hei Elias!
Johan Ludvig: Hähähää sä et saa mitään!
Aleksis: ÖÖGG.... (pälyilee levottomana metsään)
Elias: En minä haluakaan tuota myrkkyä. Annoitko sinä Aleksiksellekin?
Johan Ludvig: Vai että myrkkyä! Hähää! Köyhä, tyhmä. (tökkii Eliasta naamaan)
J.J. Älä töki Ellua!
Elias: Jo nyt on Kullervo! Mä en enää niele tätä... sontaa!
(Hurjistunut Elias Lönnrot painii Johan Ludvig Runebergin ojaan. Sillä aikaa Aleksis Kivi pakenee metsään. Huolestuneena Elias Lönnrot seuraa. J.J. juoksee perässä)
Johan Ludvig: Mitäs pirua, onko se pakana kasvattanut itselleen selkärangan? Mahdotonta. No, pitää käydä isukin kanssa polttamassa niiden talo kohta. Tai jotain. (makaa selällään ojassa ja juo viiniä)
...
Elias: Aleksis, pysähdy nyt!
Aleksis: Ellu? Hetkellinen huoja, metsän siimes...
Elias: Kyllä kyllä. (hyräilee virttä)
(Aleksis hyräilee mukana)
Elias: Mene nyt katsomaan ettei Johan Ludvig satuttanut itseään pahemmin.
J.J. Johan Ludvig on mestali!
Aleksis: Joo, mä meen kattomaan!
Elias: Minulla on asiaa tuonne muualle.
J.J. Elias?
Elias: Mitä sinäkin täällä teet, pikku Julle? Oletko eksynyt?
J.J. YÄÄÄÄ! En löydä enää kotiin!
Elias: No voi ilmestyskirja. Hyppää sitten reppuuni!
J.J. Jee! Ellu on kiva!
(Elias Lönnrot jatkaa Josej Julius Wecksell selkärepussaan matkaansa ja tulee pirtin ovelle.)
Elias: (laulaa) Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät!
(Ovi aukeaa, savupilvi höyryää ulos.)
Jörn Donner: (tupakka huulessa) Mitäh helvettiä nyt?
J.J.: Köh köh! Huijui!
Elias: Hei,  minä olen Elias Lönnrot, köyhä laulava teini, katsokaa, minulla on selässä huollettevakin, ja olen itse kirjoittanut tuon virren!
Jörkka: Jaa. Otas tosta kybä. Aika dorka laulu. Onks sulla jotain muutakin?
Elias: Kiitos, jalo herra! Mikähän sopisi teille...
(laul) "En ymmärrä, millaista rauhaa, onnea maailma voisi tarjota. En ymmärrä."
J.J. En ymmällä! Höhöö!
Jörkka: Jaa. Otas tosta toinen kybä. Nyt mun pitää mennä juomaan viskipullo Bergmanin kanssa ja sitten tehdään ehkä pornoleffa. Joo. Hyvää iltaa. (sulkee oven)
Elias: Porno, se kuulosti vaaralliselta! No, olen taas kaksikymmentä ruplaa rikkaampi. Se olikin antelias herra! Vaikka asui näköjään savupirtissä, köh köh. Ei se mitään!
J.J: Polno! Päriman!
(Elias jatkaa matkaansa tanssahdellen ja hyräillen iloisena. J.J. on innoissaan)

maanantai, 3. syyskuu 2007

Suurmiesten oppivuosia

(Juuri äänenmurroksen läpikäynyt Elias Lönnrot kohtaa esiteini-ikäisen Zacharias Topeliuksen henxeleitään paukuttamassa kylänraitilla kotiseudulla Sammatissa.)
Sakari: Elias! Vittu! Eliaas!! Mitä sä täällä teet!
Elias: No sehän on Sakari! Päivää, päivää. Mulla loppui rahat kesken Turussa, joten nyt ma vaellan maaseutua laulavana teininä.
Sakari: Osaat sä laulaa?
Elias: On meille virsiä opetettu.
Sakari: Mä tuun mukaan!
Elias: Ei, et sinä nyt oikein voi mukaan tulla.
Sakari: Vitun mulkku!!
(Sakari ryntää Eliaksen kimppuun, mutta tämä pyyhkäisee hänet tuhahtaen ojaan ja jatkaa matkaa luuttu selässään. Sakari nilkuttaa vähän matkan päässä ja seuraa. Elias ilmestyy talon ovelle.)
Elias: MIKSI ITKIT, VAPAHTAJA, KYYNELIN NIIN KATKERIN, KUN NÄIT JERUSALEMIN?!
Sakari: Khihihi!
(Arvo Ylppö avaa oven.)
Arvo Ylppö: Noh noh, mitäs täällä elämöidään?
Elias: Hyvää päivä kunnianarvoisa herra, minä olen Elias Lönnrot, laulava teini katedraalikoulusta ja olen itse sanoittanut äskeisen virren.
Ylppö: Sinäkö sen sanoitit, taidat olla lahjakas vekara! Jatkuuko se vielä?
Elias: Israelin armahtaja, näit sen uskottomuuden, siksi itkit säälien. (itkeä tirauttaa vähän)
Ylppö: Mikä eläytyminen! Otahan tuosta vähän kopeekoita.
Elias: Kiitos, jalo herra! Isona minustakin tulee lääkäri.
Ylppö: Lääkärikökin sinusta tulee, sinä taidat olla monilahjakkuus, suurmies sinusta tulee!
Sakari: Hei. Anna mullekki rahaa!
Ylppö: Ja kukas sinä olet?
Sakari: Mä oon Sakke Topelius ja sä oot auki mulle kympin!
Ylppö: No hoh hoh, kyllä minä sen muistaisin jos sinulle olisin velkaa, tsot tsot, taidatkin olla aika veijari!
Sakari: No vittu! (kaivaa pippelinsä esille ja heiluttelee sitä)
Elias: Sakari!
Ylppö: Mitäs tämä nyt...
Sakari: Löllötilöö! (makaa selällään ja masturboi villisti)
Ylppö: Tällä pojallahan on pahoja kieroutumia. Minun on parasta viedä hänet sisälle kunnon tutkimuksiin. (kantaa poloisen Sakarin sisälle taloonsa ja huikkaa vielä:) Kaikkea hyvää sinulle, Elias, ole vain tarmokas niin pärjäät kyllä!
Elias: Siinä vasta kansan isä, maan suola! Nyt jatkan matkaani...
(Elias Lönnrotin isä saapuu yllättäen paikalle. Mies on taas ryypännyt monta päivää)
Lönnrotin isä: Öööö! Mitä helvettiä sinä äpärä täällä luuhaat kylillä? Pelto pitäisi äestää, ja sinun pitää auttaa minua räätälinhommissa!
Elias: Isä, isä, minä kerään rahaa laulamalla opintojani varten! Katso, sain jo vähän!
Lönnrotin isä: Minunko poikani kerjää! Tällaista häpeää ei olla nähty sen jälkeen, kun Klaus Flemingin nihdit raiskasivat esiäitiämme! Eipä silläkään, saimmepa kerrankin jaloa verta sukuumme, niin. Mutta tällainen lopetetaan justiinsa, ja ihan ensiksi saat mojovan selkäsaunan, niin kuin ennenkin! (lähestyy uhkaavasti) En minä vielä liian vanha ole sinua pieksämään, turpiin saat, ajetaan tällainen paska sinusta ulos...
Elias: Jumal'auta!! Jumal'auta!! Saatanan vanha juoppo!
Lönnrotin isä: SANOTKO VASTAAN ISÄLLESI!
(Lönnrotin isä kohottaa nyrkkiään iskuun, mutta hurjistunut Elias Lönnrot purkaa vanhat patoutumansa vihdoin ja hyökkää isänsä kimppuun. Vimmatun käsikähmän voittaa nuori Elias, joka pian istuu isänsä rinnan päällä ja pieksee hänet tajuttomaksi. Näky on verinen.)
Lönnrot: (itkuisena) Näin Sammatin uskottomuuden... siksi itken säälien...! (jatkaa matkaansa kylänraitilla)
(Arvo Ylppö avaa oven.)
Arvo Ylppö: Jaa, mikä lie verinen juoppo täällä makaa? Ahaa, se Lönnrotin isä taas. Makakoon siinä vain. (potkaisee Lönnrotin isää kylkeen; tämä örähtää.) Vielä henki pihisee, minä menen kyllänyt ajamaan Sakari-pojan perversiot ulos, vielä siitäkin pojasta suurmies tulee. Hei hei lapset, nähdään taas ensi näytöksessä!

torstai, 5. heinäkuu 2007

Kauan sitten Sammatissa

(8-vuotias Elias Lönnrot istuu kotitorppansa edustalla kasvavan suuren kuusen oksistossa lukemassa Katekismusta. On ihastuttava kesäpäivä, aurinko paistaa ja linnut livertelevät. Silloin paikalla saapuu 6-vuotias Johan Ludvig Runeberg.)
Johan Ludvig: Hei homo-Elias! Tuu alas sieltä puusta! (Alkaa heitellä kiviä kohti Lönnrotia)
Elias: Lopeta tuo heti!
Johan Ludvig: HÅ HÅ HÅÅ! Mamma kielsi mua leikkimästä teidän suomenkielisten kanssa, koska te ootte vammautuneita ettekä kykene luomaan omaa kulttuuria.
Elias: Jos et heti lopeta, niin pyydän räätäli-isäni tänne, ja silloin sinä kyllä saat kuulla kunniasi ja nähdä taivaan merkit!
Johan Ludvig: Haista paskaa, homo!
Elias: ISÄÄÄÄ!!!
(Elias Lönnrotin isä, Fredrik Juhana Lönnrot, tulee ulos torpasta. Mies on kertakaikkisessa tuubassa.)
F.J. Lönnrot: Perkelettäkö täällä kiljut, poika, pitääkö sinut taas piestä, kuten viime jouluna, mitä? HÄÄ! Muistakos sitä! Möyhensin naamasi sellaiseen kuntoon, että äitisi oli vuoteen omana viikon! HÄHÄÄ! Kyllä minussa on vielä... (Huomaa Johan Ludvigin, joka yhä heittelee Eliasta kivillä.) SAATANA! Taasko se Runebergin poika maleksii täällä! Nyt minä kyllä jumalauta hukutan sut tynnyriin!
Johan Ludvig: Älä siinä uhoa, kräättäli, eller min pappa kommer och skjuter dig!
F.J. Lönnrot: Kyllä tämä Runebergin suku tiedetään! Lapset saavat vapaana möyrytä kuin metsäjänikset, ei mitään kuria eikä Herran nuhdetta, ei kerta kaikkiaan! Meidän Elias sentään saa nyrkkiä naamaan vähintään kahdesti vuodessa, jouluna ja juhannuksena nimittäin, ja nythän jo kohta onkin juhannus.
Johan Ludvig: Isä sanoo, että sinä olet pelkkä juoppo, kuten kaikki suomenkieliset!
F.J. Lönnrot: Vai niin se sanoo, mitä? No, kerropa isällesi sellaisia terveisiä, että minä ja toverini Erik Johan - sen lahjakkaan Aleksis-pojan isä - olemme yhteisvoimin jyystäneet äitiäsi Anna Mariaa. Ho hoo! Kyllä siinä kuule liha lätisi ja kiisselit roiskui! (Puristaa Johan Ludvigia poskesta.) Joo, kuule, äitis on olevinaan oikea herranterttu, semmoinen punaposkinen pihlajannmarja, mutta kyllä sillä on röörit paukkuneet, tiukkaa tavaraa on joo!
(Johan Ludvig juoksee pois itkien ja huutaen: Mammaaa, Mammaaa, yhyhyhyy!! Mammaaa!!)
F.J. Lönnrot: No niin Elias, tulepa nyt alas sieltä! Äitis on keittänyt puuroa!
(Elias kapuaa puusta alas. Silloin pihamaalle ilmestyy muutaman vuoden etuajassa syntynyt 4-vuotias Zachris Topelius. Hänellä on mukanaan oljilla täytetty räsynykke.)
Sakari: Heippa Ellu! Voinko mä leikkiä sun kaa?
Elias: Minun pitää mennä syömään, muuten isä hakkaa minut taas.
Sakari: Mutta mulla on uus leikki!
Elias: Millainen leikki?
Sakari: Isä opetti sen mulle. Sen nimi on pippelin piilotus, ja siinä on tarkoituksena piilottaa pippeli!
Elias: Mikäs se sellainen leikki on?
Sakari: No kato! Mulla on tää mollamaija, ja tässä on tämmönen reikä, ihan niinku meilläkin on reikä perseessä, samanlainen reikä on tässä, ja sinne reikään pippeli sitten pannaan piiloon!
Elias: Kuulostaa jännittävältä.
Sakari: Joo! Mä leikin sitä isän kanssa melkein joka päivä!
F.J. Lönnrot: Tämä Topeliuksen poika se on sentään ihan toista maata kuin se Runebergin rutjake. Kyllä huomaa, että Topeliuksen perheessä pidetään kristilliset arvot korkehimmassa kunniassa! Menehän Elias vain leikkimään Sakarin kanssa, ehtiihän sen puuron sitten myöhemminkin!
(Elias ja Sakari juoksevat käsi kädessä läheiselle niitylle. Sakari riisuu housunsa.)
Sakari: No niin! Kato! Nyt mä laitan mun pippelin tohon reikään.
(Sakari Asettaa nysänsä huolellisesti räsynyken takalistossa olevaan pieneen kuoppaan.)
Sakari: No nyt se on siellä. Isä sanoo aina, että sitten pitää vetkutella, tällä tavalla.
(Sakari alkaa huolimattomasti pyöritellä lantiotaan.)
Sakari: Näin! Kato! Mä osaan jo aika hyvin! Nyt on sun vuoro!
Elias: En minä taida viitsiä.
Sakari: No ota nyt! (Tyrkyttää räsynukkea Eliakselle.)
Elias: En minä.
Sakari: Mikä sua vaivaa! Isäkin sanoo aina, että siitä Lönrotin pojasta tulee varmaan oppinut mies ja mikä lie raittiusmies tuleekaan, kun on niin pyhä ja säntillinen jo lapsena, ja lukee vaan!
(Kuin tyhjästä paikalle ilmestyy huomattavasti etuajassa syntynyt 3-vuotias Mannerheim.)
Mannerheim: Hei pojat, tulkaa leikkimään sotaa!
Sakari: Ei me nyt tulla, meillä on uus leikki.
Mannerheim: Mikä leikki muka?
Sakari: No kato!
(Sakari asettaa taas pippelinsä huolellisesti räsynykessa olevaan kuoppaan ja alkaa vetkutella lantiotaan.)
Sakari: Tämmönen leikki! Tässä sitä vaan vetkutellaan!
Mannerheim: Anna tänne se! (Repii räsynuken itselleen.) Tämähän on tyttöjen lelu!
Sakari: Anna se heti takaisin!
Mannerheim: Tämä on tyttöjen lelu, ja siksi se pitää tappaa. PAM PAM PAM! Kuole paska! (Repii räsynuken palasiksi. Sakari alkaa itkeä lohduttomasti.)
Sakari: Nyt sä rikoit sen! Yhyy!! (Juoksee pois.)
Mannerheim: Nyt leikitään sotaa, vai mitä Ellu!
Elias: Ei kyllä minä menen nyt syömään puuroa. Hei hei.
(Elias läksii kävelemään kohti kotitorppaansa.)