(8-vuotias Elias Lönnrot istuu kotitorppansa edustalla kasvavan suuren kuusen oksistossa lukemassa Katekismusta. On ihastuttava kesäpäivä, aurinko paistaa ja linnut livertelevät. Silloin paikalla saapuu 6-vuotias Johan Ludvig Runeberg.)
Johan Ludvig: Hei homo-Elias! Tuu alas sieltä puusta! (Alkaa heitellä kiviä kohti Lönnrotia)
Elias: Lopeta tuo heti!
Johan Ludvig: HÅ HÅ HÅÅ! Mamma kielsi mua leikkimästä teidän suomenkielisten kanssa, koska te ootte vammautuneita ettekä kykene luomaan omaa kulttuuria.
Elias: Jos et heti lopeta, niin pyydän räätäli-isäni tänne, ja silloin sinä kyllä saat kuulla kunniasi ja nähdä taivaan merkit!
Johan Ludvig: Haista paskaa, homo!
Elias: ISÄÄÄÄ!!!
(Elias Lönnrotin isä, Fredrik Juhana Lönnrot, tulee ulos torpasta. Mies on kertakaikkisessa tuubassa.)
F.J. Lönnrot: Perkelettäkö täällä kiljut, poika, pitääkö sinut taas piestä, kuten viime jouluna, mitä? HÄÄ! Muistakos sitä! Möyhensin naamasi sellaiseen kuntoon, että äitisi oli vuoteen omana viikon! HÄHÄÄ! Kyllä minussa on vielä... (Huomaa Johan Ludvigin, joka yhä heittelee Eliasta kivillä.) SAATANA! Taasko se Runebergin poika maleksii täällä! Nyt minä kyllä jumalauta hukutan sut tynnyriin!
Johan Ludvig: Älä siinä uhoa, kräättäli, eller min pappa kommer och skjuter dig!
F.J. Lönnrot: Kyllä tämä Runebergin suku tiedetään! Lapset saavat vapaana möyrytä kuin metsäjänikset, ei mitään kuria eikä Herran nuhdetta, ei kerta kaikkiaan! Meidän Elias sentään saa nyrkkiä naamaan vähintään kahdesti vuodessa, jouluna ja juhannuksena nimittäin, ja nythän jo kohta onkin juhannus.
Johan Ludvig: Isä sanoo, että sinä olet pelkkä juoppo, kuten kaikki suomenkieliset!
F.J. Lönnrot: Vai niin se sanoo, mitä? No, kerropa isällesi sellaisia terveisiä, että minä ja toverini Erik Johan - sen lahjakkaan Aleksis-pojan isä - olemme yhteisvoimin jyystäneet äitiäsi Anna Mariaa. Ho hoo! Kyllä siinä kuule liha lätisi ja kiisselit roiskui! (Puristaa Johan Ludvigia poskesta.) Joo, kuule, äitis on olevinaan oikea herranterttu, semmoinen punaposkinen pihlajannmarja, mutta kyllä sillä on röörit paukkuneet, tiukkaa tavaraa on joo!
(Johan Ludvig juoksee pois itkien ja huutaen: Mammaaa, Mammaaa, yhyhyhyy!! Mammaaa!!)
F.J. Lönnrot: No niin Elias, tulepa nyt alas sieltä! Äitis on keittänyt puuroa!
(Elias kapuaa puusta alas. Silloin pihamaalle ilmestyy muutaman vuoden etuajassa syntynyt 4-vuotias Zachris Topelius. Hänellä on mukanaan oljilla täytetty räsynykke.)
Sakari: Heippa Ellu! Voinko mä leikkiä sun kaa?
Elias: Minun pitää mennä syömään, muuten isä hakkaa minut taas.
Sakari: Mutta mulla on uus leikki!
Elias: Millainen leikki?
Sakari: Isä opetti sen mulle. Sen nimi on pippelin piilotus, ja siinä on tarkoituksena piilottaa pippeli!
Elias: Mikäs se sellainen leikki on?
Sakari: No kato! Mulla on tää mollamaija, ja tässä on tämmönen reikä, ihan niinku meilläkin on reikä perseessä, samanlainen reikä on tässä, ja sinne reikään pippeli sitten pannaan piiloon!
Elias: Kuulostaa jännittävältä.
Sakari: Joo! Mä leikin sitä isän kanssa melkein joka päivä!
F.J. Lönnrot: Tämä Topeliuksen poika se on sentään ihan toista maata kuin se Runebergin rutjake. Kyllä huomaa, että Topeliuksen perheessä pidetään kristilliset arvot korkehimmassa kunniassa! Menehän Elias vain leikkimään Sakarin kanssa, ehtiihän sen puuron sitten myöhemminkin!
(Elias ja Sakari juoksevat käsi kädessä läheiselle niitylle. Sakari riisuu housunsa.)
Sakari: No niin! Kato! Nyt mä laitan mun pippelin tohon reikään.
(Sakari Asettaa nysänsä huolellisesti räsynyken takalistossa olevaan pieneen kuoppaan.)
Sakari: No nyt se on siellä. Isä sanoo aina, että sitten pitää vetkutella, tällä tavalla.
(Sakari alkaa huolimattomasti pyöritellä lantiotaan.)
Sakari: Näin! Kato! Mä osaan jo aika hyvin! Nyt on sun vuoro!
Elias: En minä taida viitsiä.
Sakari: No ota nyt! (Tyrkyttää räsynukkea Eliakselle.)
Elias: En minä.
Sakari: Mikä sua vaivaa! Isäkin sanoo aina, että siitä Lönrotin pojasta tulee varmaan oppinut mies ja mikä lie raittiusmies tuleekaan, kun on niin pyhä ja säntillinen jo lapsena, ja lukee vaan!
(Kuin tyhjästä paikalle ilmestyy huomattavasti etuajassa syntynyt 3-vuotias Mannerheim.)
Mannerheim: Hei pojat, tulkaa leikkimään sotaa!
Sakari: Ei me nyt tulla, meillä on uus leikki.
Mannerheim: Mikä leikki muka?
Sakari: No kato!
(Sakari asettaa taas pippelinsä huolellisesti räsynykessa olevaan kuoppaan ja alkaa vetkutella lantiotaan.)
Sakari: Tämmönen leikki! Tässä sitä vaan vetkutellaan!
Mannerheim: Anna tänne se! (Repii räsynuken itselleen.) Tämähän on tyttöjen lelu!
Sakari: Anna se heti takaisin!
Mannerheim: Tämä on tyttöjen lelu, ja siksi se pitää tappaa. PAM PAM PAM! Kuole paska! (Repii räsynuken palasiksi. Sakari alkaa itkeä lohduttomasti.)
Sakari: Nyt sä rikoit sen! Yhyy!! (Juoksee pois.)
Mannerheim: Nyt leikitään sotaa, vai mitä Ellu!
Elias: Ei kyllä minä menen nyt syömään puuroa. Hei hei.
(Elias läksii kävelemään kohti kotitorppaansa.)